keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Geenit vai kasvatus, eri asiantuntijoiden mielipiteet

Lue alla olevat kaksi artikkelia. Otsikoi ja kirjoita vihkoosi oma mielipiteesi, minkä verran uskot kasvatuksen / geenien vaikuttavan ?


Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

Professori Robert Plominin ajatukset ravistelevat uskoa kotikasvatuksen voimaan.

Tilaajille
USKO kasvatuksen ja kotiolojen suureen rooliin ihmisen elämässä horjuu pahan kerran, kun lukee käyttäytymisgenetiikan kaksos- ja adoptiotutkimuksien tuloksista.

Monia näistä tutkimuksista on tehnyt jo vuosikymmenien ajan yhdysvaltalainen Robert Plomin. Lontoossa King’s Collegen professorina nykyisin toimiva Plomin julkaisi viime vuonna kirjan Blueprint, joka sanoo vanhemmat irti kasvattajan ikiaikaisesta tehtävästä.

Plominin pääsanoma on, että vain geenit muotoilevat järjestelmällisesti elämämme. Kotiympäristön vaikutus useimpiin psykologisiin tai käyttäytymisen piirteisiin on olematon tai korkeintaan melko vähäinen.

Vanhemmille Plominin viesti on aika leppoisa. Heidän tehtävänsä ei ole valmentaa lapsiaan. Lapsen ja vanhemman suhde on tärkeä ihmissuhde, jossa ollaan sen itsensä vuoksi. Ei siksi että muokattaisiin toista johonkin suuntaan.

”Suhteemme lapsiimme pitäisi perustua olemiseen heidän kanssaan, ei heidän muuttamiseensa”, Plomin kirjoittaa.

KESÄKUUSSA Helsingin Sanomat kertoi suomalaisten talous­tieteilijöiden tekemästä kaksostutkimuksesta, joka käsitteli tuloeroja.

Havainto oli se, että kotiympäristö ei selitä lainkaan eroja ihmisten tuloissa. Noin puolet ihmisten välisestä vaihtelusta tuloissa palautui heidän geneettisiin eroihinsa.

Toisen puolen selittivät monenlaiset yksilölliset ympäristötekijät, joita ihmiset elämässään kohtaavat, mutta joita perheen­jäsenet eivät jaa keskenään. Näitä ei paljon tunneta, mutta ne voivat olla vaikkapa sairastettuja tauteja, ihmissuhdeongelmia tai eteen tulleita työtilaisuuksia.

Kansainvälisissä tutkimuksissa kotiolot osaltaan selittävät tuloeroja, mutta aika vähän. Selitysosuus jää keskimäärin kymmeneen prosenttiin.

MYÖS älykkyyttä, mielenterveysongelmia ja alkoholismia selittävät valtaosin erot perintötekijöissä ja yksilöllisessä ympäristössä, eivät erot kotioloissa.

Vanhempien toimilla ei ole Plominin esittelemien tutkimusten mukaan juuri vaikutusta edes jälkikasvun epäitsekkyyteen tai sinnikkyyteen.

Vanhemmat voivat myös pyrkiä vahvistamaan vaikkapa lapsensa itsekontrollia. Turha vaiva, vihjaa uunituore meta-analyysi 31 kaksostutkimuksesta. Sen mukaan 60 prosenttia yksilöiden välisistä itsekontrollin eroista selittyy perintötekijöillä eikä kotioloilla havaittu juuri mitään osuutta piirteen kehittymiseen.

ADOPTIOTUTKIMUKSET tuovat selvimmin esiin perhetaustan melko vähäisen merkityksen.

Perheolojen osuudesta jonkin piirteen kehittymiseen kertoo se, kuinka paljon adoptoitu lapsi muistuttaa adoptio- eli kasvattiperheensä jäseniä ja kuinka paljon biolo­gisia sukulaisiaan.

Tyypillinen havainto on, että kasvattiperheessä varttunut muistuttaa selvästi enemmän biologisia sukulaisiaan, joiden kanssa hän ei ole elänyt.

Kasvattiperheen olot eivät näytä kovin vahvasti muokkaavan adoptiolapsen psyko­logisia ominaisuuksia.

”Toisen lapsen jälkeen vanhemmat alkavat uskoa geeneihin”
KÄYTTÄYTYMISGENETIIKAN löydökset kotiolojen vähäisestä merkityksestä saattavat sotia arkikäsityksiämme vastaan.

Itseymmärryksemme tuntuu pohjautuvan usein sille, mitä on tapahtunut lapsuudenkodissa. Voimme kiittää vanhempia kannattelevasta kasvatuksesta tai syyttää heitä lannistamisesta.

Myös vanhempina meidän voi olla vaikea uskoa, etteivätkö kasvatustapamme osaltaan vaikuta siihen, miten lapsemme elämässä menestyy. Käyttäytymis­genetiikan löydökset voivat tuntua intuition vastaisilta.

”Vanhan vitsin mukaan vanhemmat uskovat ensimmäisen lapsen jälkeen ympäristöön, mutta toisen lapsen jälkeen vanhemmat alkavat uskoa geeneihin”, Helsingin yliopiston psyko­logian professori Markus Jokela sanoo.

”Monet sisarukset ovat aika erilaisia. Jos kotiympäristö muokkaisi heidän persoonallisuuttaan tai muita ominaisuuksiaan, sisarukset olisivat paljon samankaltaisempia keskenään. Sisarusten samanlaisuus selittyy geeneillä.”

Hänen mukaansa käyttäytymisgenetiikassa on huomattu, että kun sisarusten geneettinen samankaltaisuus on huomioitu, he muistuttavat toisiaan yhtä paljon kuin ketä tahansa satunnaisesti valittua henkilöä. Yhteisellä kasvukodilla ei siis ole merkitystä

TIETEESSÄ on myös suuntauksia, jotka korostavat lapsuudenkodin merkitystä ihmisten elämänkohtaloissa.

Koulutussosiologiassa vahvoilla on idea siitä, että perheiden erilainen kulttuurinen, taloudellinen ja sosiaalinen pääoma säätää vahvasti jälkeläisten elämän­uraa. Perheessä tapahtuva sosia­lisaatio selittää, miksi koulutus tai sosiaalinen asema periytyy.

Näin päättelee esimerkiksi viime vuonna opetusministeriön julkaisema tutkimus työläistaustaisista yliopisto-opiskelijoista: ”Koulutukseen valikoitumista ja erilaisia koulutusuria selittää se, että koulutuskulttuuri suosii keskiluokkaista habitusta ja käyttäytymismalleja, jotka ylempien luokkien lapset ovat omaksuneet jo kotonaan.”

Turun yliopiston sosiologian professori Jani Erola on kirjoittanut, että vanhemmat voivat resursseillaan siivittää jälkeläisten kouluttautumista. Hyväosaisilla resursseja on enemmän kuin huono-osaisilla.

Erolakin on tutkinut perhetaustan osuutta erilaisiin elämän lopputulemiin kuten kouluttautumiseen. Hän ei ole pyrkinyt kuitenkaan erottelemaan geenien ja ympäristön vaikutusta toisistaan.

Myöskään kaksostutkimukset eivät pysty niitä täysin erottelemaan, Erola sanoo.

”Kaikki, mitä me olemme, riippuu geeneistä. Toisaalta geenien vaikutus on myös riippuvainen elinympäristöstä. Vaikka kaksosmallissa kasvuympäristö ei selittäisi yhtään mitään, se ei silti tarkoita, etteikö sillä olisi merkitystä.”

Erola on huomannut tutkimuksissaan, että vaikka sisaruksilla on keskimäärin vain puolet yhteisiä geenejä, he päätyvät melko samanlaiseen koulutukseen. Se näyttäisi kertovan yhteisen kotiympäristön vaikutuksesta.

Myös perhetausta vaikuttaa siihen, kuka tekee tutkinnon yliopistossa, kuka ammattikorkeakoulussa ja kuka ammattikoulussa.
JUURI koulutusta kaksostutkimukset ja sosiologia voivat selittää ilman ristiriitoja.

Vaikka käyttäytymisgenetiikan havaintojen mukaan erot ihmisten koulutuksessa selittyvät suurelta osin geneettisillä eroilla, myös perhetausta vaikuttaa siihen, kuka tekee tutkinnon yliopistossa, kuka ammattikorkeakoulussa ja kuka ammattikoulussa.

Kotiympäristön erot selittävät tästä vaihtelusta keskimäärin 30–40 prosenttia. Se on poikkeuksellisen korkea osuus.

”Voi olla, että koulutukseen liittyy perheen kulttuurin periytyminen”, sanoo käyttäytymisgenetiikan tutkija ja Helsingin yliopiston kriminologian apulaisprofessori Antti Latvala.

”Yksilön kyvyt ja ominaisuudet vaikuttavat siihen, mihin hänellä on mahdollisuuksia. Kaikista ei voi tulla ydinfyysikoita. Mutta koulutusvalintaa voivat lisäksi ohjata perheen kulttuuri ja arvot. Arvostetaanko esimerkiksi akateemista koulutusta vai ei”, Latvala pohtii.

MYÖS
 kehityspsykologia korostaa kasvuympäristön roolia yksilön kehityksessä geenien rinnalla.

Helsingin yliopiston kehitys- ja kliinisen psykologian professori Anu-Katriina Pesonen viittaa tutkimuksiin, jotka osoittavat, miten kasvuolot ja vanhempien toiminta voivat vaikuttaa lasten kehitykseen.

Muutama vuosi sitten Pesonen työtovereineen tutki suomalaisia sotalapsia. Ryhmä totesi, että sotalapsien kokemukset huononsivat ihmisten elin­aikaisia ansiotuloja ja vähensivät luokkanousua.

”Lapsuuden stressikokemus vaikuttaa koko elämään verrattuna niihin, jotka eivät ole kokeneet vastaavaa emotionaalista stressiä”, Pesonen selittää.

”Hyvin puutteellinen kasvuympäristö vaikuttaa kiistatta yksilön kehitykseen.”
TUNNETTU tutkimus Romanian lastenkotilapsista korostaa kasvuolojen tärkeyttä.

Lastenkotien erittäin kurjissa oloissa eläneistä lapsista osa adoptoitiin tavallisiin perheisiin. Adoptoitujen lasten älyllinen ja muu psyykkinen kehitys kohenivat selvästi verrattuna lastenkotiin jääneisiin.

”Jos lapsi ei saa normaalia hyvää vanhemmuutta, lapsen kehitys pysähtyy ja hänen elämäänsä tulee massiivista vaikeutta. Normaaliin kehitykseen sisältyy aika rikas vuorovaikutus”, Pesonen sanoo.

”Miten voi sanoa, että koti­oloilla ei ole merkitystä, jos kerran ilman vuorovaikutusta lapsi ei kehity. Se on lähtökohta.”

LATVALA ei kiistä, etteivätkö romanialaisten lastenkotien kaltaiset kasvuolot vaikuttaisi lasten psyykkiseen kehitykseen.

Kaksostutkimukset tutkivat kuitenkin yleensä normaalin vaihtelun piirissä olevia kasvuympäristöjä. Erot tavanomaisten perheiden välillä eivät selitä kovin suurta osaa siitä, millaisia lapsista tulee psykologisilta ominaisuuksiltaan.

”Hyvin puutteellinen kasvuympäristö vaikuttaa kiistatta yksilön kehitykseen. On kuitenkin ihan eri kysymys, mikä on kasvuympäristön rooli nyky-Suomessa ja romanialaisten lastenkotien oloissa”, Latvala sanoo.

MYÖS sensitiivisen vanhemmuuden hyödyistä on Pesosen mukaan vahvaa tutkimusnäyttöä.

Vanhemmille on opetettu tutkimuksissa herkkyyttä lastensa tarpeille, tunteille ja kehitys­vaiheille, ja nämä tavat ovat vahvistaneet lapsen kykyä kiintymyssuhteisiin.

Jokela on tällaisista toimenpiteistä samaa mieltä kuin kollegansa psykologian laitokselta.

Lapsille ja aikuisille voi opettaa tehokkaasti vaikkapa tunnesäätelyn taitoja, kuten psykoterapioissakin tehdään.

Tällaiset kasvatuksen mahdollisuudet eivät hänen mukaansa näy käyttäytymis­geneettisissä tutkimuksissa, koska suurin osa vanhemmista ei sovella niitä järjestelmällisesti.

”Käyttäytymisgenetiikka tarkastelee yhteiskuntaa ja ihmisten käyttäytymistä siten, miten ne nykyisellään ovat eikä siten, miten ne voisivat olla”, Jokela sanoo.

Suomalaiset lasten­psykiatrit eivät usko geenien yli­valtaan: ”Ei ole todellakaan ihan sama, miten lastaan kasvattaa”

Käyttäytymisgenetiikan tutkimusten mukaan ympäristön vaikutus useimpiin psykologisiin tai käyttäytymisen piirteisiin on vähäinen. Suomalaisprofessorien mukaan lasten kasvatustavoilla on kuitenkin suuri merkitys.

ONKO ihan sama, miten lastaan kasvattaa? Kärjistetty kysymys voi hiipiä mieleen kasvatuksen ja kotiolojen vaikutusta kyseenalaistavista käyttäytymisgenetiikan tutkimuksista, joista HS kertoi maanantaina.

Yhdysvaltalaisprofessori Robert Plominin mukaan vanhempien on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sillä vain geenit muotoilevat järjestelmällisesti elämämme. Kotiympäristön vaikutus useimpiin psykologisiin tai käyttäytymisen piirteisiin on olematon tai vähäinen.

Lue lisää: Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

Turun yliopiston lastenpsykiatrian professorin Andre Souranderin mukaan näkemys antaa turhan lohduttoman kuvan tilanteesta. Sillä, millaiseen kasvuolosuhteisiin syntyy, on hänen mukaansa suuri merkitys.

”Esimerkiksi siitä, miten ympäristö, vanhempien kasvatus ja olosuhteet vaikuttavat lapsen mielenterveysongelman tai käytöshäiriön puhkeamiseen, on vahvaa tutkimusnäyttöä”, hän sanoo.

Ympäristö voi vaikuttaa siihen, miten perintötekijät tulevat ilmi. Lapsella voi olla esimerkiksi perinnöllistä taipumusta keskittymiskyvyttömyyteen, mutta ympäristö voi vahvistaa tai ehkäistä geenien ilmaantumista.

Ja vaikka lapsi saisi tarkkaavaisuushäiriö adhd:n, kasvuolosuhteet ja vanhempien suhtautuminen vaikuttavat siihen, millaiseksi elämä adhd:n kanssa muovautuu, Sourander sanoo.

”Ei ole todellakaan ihan sama, miten lastaan kasvattaa. Jos lapsi joutuu negatiiviseen noidankehään, jossa käytetään paljon rangaistuksia, se vaikuttaa itsetuntoon, myöhempään menestykseen ja muokkaa perimää. Jos taas kasvatuksessa tuetaan positiivisia asioita, se luo erilaiset mahdollisuudet kasvuun.”

MYÖS Tampereen yliopiston lastenpsykiatrian professorin Kaija Puuran mukaan kasvatuksella on väliä: omalla toiminnallaan vanhemmat voivat heikentää lapsen mahdollisuuksia toteuttaa ominaisuuksiaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Persoonallisuuspiirteiden periytyvyys, ja vaikutus käyttäytymiseen on todistettu useissa muissakin tutkimuksissa, hän huomauttaa.

”Se, että vanhemmat yrittäisivät muuttaa esimerkiksi persoonallisuudeltaan sisäänpäin kääntynyttä lasta ulospäin kääntyneeksi, on turha tehtävä. Lasten täytyy antaa olla sellaisia kuin he ovat.”
Persoonallisuuspiirteiden periytyvyys voi Puuran mukaan tarkoittaa myös haasteita kasvatuksessa: monilapsisessa perheessä kasvatusmenetelmä voi olla optimaalinen toiselle lapselle, mutta toiselle ei.

Ja vaikka vanhemmalla itsellään olisi räiskyvä temperamentti, mitä nopeammin lapsi kiihtyy ja suuttuu, sitä rauhallisempi hänen kanssaan tulisi olla.

Kasvatuksen merkityksen vahvistavat Puuran mukaan esimerkiksi yhdysvaltalaistutkimukset, joissa selvitettiin toksisen stressin vaikutusta lapsen aivojen kehittymiseen.

”Vanhempien ymmärtämätön tai liian ankara kasvatus tai lapsen kohtaamat suuret murheet, kuten vanhemman kuolema, voivat nostaa stressiä niin, että kortisoli aiheuttaa aivoissa vahinkoa. Näin käy, jos lapsi joutuu kohtaamaan suuria tai pitkäkestoisia vaikeita stressitilanteita ilman vuorovaikutusta lämpimän aikuisen kanssa.”

SOURANDERIN mukaan vanhemmuudessa ja lasten kasvatuksessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä suuria muutoksia. Näitä ovat lapsen fyysisen koskemattomuuden arvostus sekä pyrkimys ymmärtää lapsen kehitystä ja olla hyvä vanhempi.

Valtaosa vanhemmista tukee lapsiaan aiempaa paremmin, hän uskoo. ”Sillä on valtavan suuri merkitys, että lapsille annetaan paljon enemmän aikaa kuin ennen.”

Vanhemmuuden taitoja pitäisi tukea hänen mukaansa niin, että kasvatus ei ole rankaisevaa, mollaavaa ja mitätöivää vaan lapsessa nähdään hyvää ja häntä tuetaan yksilöllisesti.

Vahvimmin tutkimuksissa näyttää nousevan esiin se, että lasta ei pidä kasvattaa satuttamalla, julmuudella ja häpäisemällä, Puura sanoo.

Suomalaisvanhempien vahvuuksia on hänen mukaansa se, että he haluavat haluavat saada tietoa ja toimia parhaalla mahdollisella tavalla.

Hankaluuksia voi tulla tiedon soveltamisessa: missä kohtaa vauvan ehdoilla ja vauvan tarpeiden mukaan määritellystä käytöksestä pitäisi siirtyä rajojen asettamiseen lapselle.

KESKEISTÄ kasvatuksessa on Puuran mukaan pyrkiä kuuntelemaan lasta aidosti ja vastata tämän tarpeisiin lapsen temperamentti ja muut ominaisuudet huomioivalla tavalla.

Jos lapsella on käyttäytymisessä tai tunteiden säätelyssä ongelmia, kyse on usein siitä, että vanhemmat eivät ole löytäneet vuorovaikutuksessa lapsen kanssa parasta mahdollista tapaa, jolla he voivat tukea lastaan, hän sanoo.

”Olen nähnyt työssäni vuosikymmenet, kuinka vaikeaa vanhempien on joskus ymmärtää lapsen todellisia tarpeita, jotka ovat hänen käyttäytymisensä takana.”

Kasvatuksen merkityksestä kertoo myös se, että lasten käytösongelmien hoitoon ja ehkäisyyn suositellaan käypä hoito -suosituksen mukaan vanhemmuustaito-ohjausta ja myönteisiä kasvatuskäytäntöjä.

Voit lukea niistä enemmän esimerkiksi tästä jutusta: ”Emmekö osaa kasvattaa lastamme, miettivät Hollandit, kun esikoinen riehui ja huusi, ettei kukaan rakasta – moni perhe jää yksin lapsen käytöspulmien kanssa”.

KÄYTTÄYTYMISGENEETIKKO Robert Plominin sanoman voi tulkita Puuran mukaan myös lohdullisesti: lasta ei tarvitse tietoisesti treenata ja muuttaa tiettyyn suuntaan.

Se merkitsee sitä, että vanhemmat voivat ottaa rennosti: he eivät voi vaikuttaa siihen, tuleeko lapsesta ydinfyysikkoa tai Nobel-palkinnon voittajaa.

Vaikka kukaan vanhempi ei ole seppä syntyessään, kasvatuksessa voi oppia hyvin yrityksen ja erehdyksen kautta.

”Jos toksisen stressin tilanteita on liikaa, se on tietenkin huono asia. Lapsen tervettä kehitystä on kuitenkin usein vaikea estää. Lasta ei tarvitse treenata eikä olla ahdistunut, jos hän ei käy viidessä harrastuksessa. Tavallinen, turvallinen ja ennustettavissa oleva perhe-elämä riittää.”